Klo 7.15 aloitettiin hevosten lastaus. Vielä vähän pimeää.
Tällainen hevoskuljetusrekka meillä oli.
Siellä se salpauslainen edustaa Suomea! Tässä on verryttelymaneesi. Tuo vieressä oleva rekka purki ja lastasi hevosia ihan vähän väliä (niinkun mekin), mutta se kolina sai suurimman osan maneesissa verryttelevistä hevosista ihan suunniltaan. Ne jotka ei säikkyneet ääntä, säikkyivät säntäileviä muita hevosia.
Verryttelyalueesta puheenollen siellä oli muuten hiukka tungosta. Mä en pysty vangitsemaan sitä tunnelmaa valokuvaan enkä selittämään sanallisesti sitä ilmapiiriä tuolla. Kenttä oli varmaan se reilu 20x40m, mitä yleensäkin. Siinä oli kaksi estettä, joita ne suhas edestakaisin ja siellä keskellä oli kuka milloinkin niitä nostamassa ja laskemassa. Toinen okseri ja toinen pysty. Saksalaiset huutaa oxer ja sitten pystylle oli kahta eri sanaa. joita ne sanoi, mutta en nyt enää muista. Maneesissa kävelee, ravaa ja laukkaa kaikkiin mahdollisiin suuntiin yhtäaikaa 14 ISOA hevosta ja tämä kuva on nuorten hevosten luokasta, kun ratsuilla on ikää 4-6v. Halleluja. Yhden kilpailuaamu päättyi siihen, että tällaisen kolina-sinkoiluepisodin päätteeksi sen ratsu poistui maneesista ja nainen tipahti suoraan siihen kivilaatoille. Onneksi kaikki selvis hengissä (myös me kaksijalkaiset katsojat). Kyllä muuten pelotti.
Löydettiin buffakoju!!
-Kaikilla taitaa olla iPhone. Eikö niin kalliissa puhelimessa ole kun yksi soittoääni? Kuuskyt ihmistä kaivaa puhelintaan, kun soittoääni kuuluu.
-Kaikkialla on valtavat määrät aurinkopaneeleita katoilla.
-Kisapaikalla oli hevosihmisillä koiria tosi paljon. Koirat myös juoksenteli pääasiassa vapaana. Vissiin koirillekin kavereiden moikkaamispäivä, koska muutama koira leikki keskenään. Vain pari koiraa näkyi olevan kiinni joko autossa tai hihnassa omistajan kädessä.
-Radan jälkeen ei taputtanut kukaan. Kenellekään. Kertaakaan. Suomessa missä tahansa kilpailussa kuuluu aina taputusta riippumatta siitä onko seura-, alue- tai kansallinen ja onko estekorkeus 10 tai 150cm
-Kisoissa oli todella monentasoista ratsastajaa. Siis ihan tossa nuorten hevosten luokassa sanoisin, että ihan samannäköistä viiletystä ilman kunnon kontrollia niinkun mullakin. Sitten oli ammattilaisratsastajia ja kaikkea siitä välistä.
Maneesissa kesken esteluokan nostettiin puomit ylös ja lanattiin vähän ja taas päästiin hyppäämään. Näppärää. Ratahenkilökuntana oli kaikenikäistä väkeä, mutta ei varsinaisesti lapsia.
Verkkamaneesissa oli ylinäppärä systeemi, että kaikki tiesi milloin kukakin starttaa.
Tässä oli tämän "pikkukisan" ohjelma. Suomalainen ei näistä luokista ymmärrä tuon taivaallista. Springpferde on estehevonen ja dressur on kouluratsastus. Kolme ensimmäistä perjantain esteluokkaa on nuorille hevosille tarkoitettuja, joissa on tyyliarvostelu myös. Ajalla ei ole merkitystä, kunhan on puhdas rata ja meno on siistiä. Arvostelussa huomioidaan mm. vaihdot. Esteluokista saatiin seuraavat selitykset:
A** = 110cm
L = 115-120cm
M = 125cm
M* = 130-135cm
Tähdet noiden kirjainten perässä merkkaa myös korkeutta. Lisäksi on vielä olemassa S taso näiden jälkeen joista neljän tähden kilpailu on 160cm. Lauantaina ja sunnuntaina on myös lapsille luokkia ja ne on toi WB.
Maneesin vieressä oli talli, ilmeisesti ratsastuskoulun tyyppinen paikka. Hevosilla tarhaus 24/7...
Kävelytyskone oli astetta hienompi!
Vilma taluttaa Speciaalia. Huomatkaa hienonhieno tallinomistajan loimi! Tänään oltiin tosi tarkkoja, että aina lämmittelykävelyissä on nimenomaan nämä tahrattomat ja hiekanjyvättömät upouudet loimet aina päällä ja logo ei saa olla kurtussa. Big One meni yhden luokan ja Speciaali kaksi. Big One taisi olla neljäs ja Special toinen. Toisen luokan tuloksia en muista.
Aamun jälkeen käytiin heittämässä aamuhepat pois ja haettiin lisää. Meillä oli kolme varttia aikaa vaihtaa hevoset ja letittää uudet mukaantulevat. Jokainen siis letitti yhden, että sinänsä ei paha nakki, mutta meitä oli yksi liian vähän, joten Inowe jäi ilman lettejä. Rekan paikat ei riittäneet, vaan piti ottaa traileri. Tässä Krusty menossa mukana. Mä letitin Krustyn.
Yleisilme maneesista. Aika pähee. Kelpais mulle!
Grillikoju alkoi toimimaan joskus vähän ennen puoltapäivää.
Näitä syötiin kaksi kertaa päivän aikana. Burp. Ei pahaa, mutta en jää kaipaamaan.
Ratsastaja oli kovin tyytyväinen meidän trimmausjälkeen ja letitykseen. Se on sanonut siitä useampaan kertaan jo aiemminkin ja tänään vielä muutamaankin kertaan kehui niitä. Täytyy myöntää, että mäkin olin tyytyväinen. Vaikka mulla on perfektionistin luonnetta ja ne ei olleet täydellisiä, niin silti tasaiset ja siistit rivit. Mä muistan elävästi letitysopetuksen noin kymmenen vuoden takaa, jossa opettaja painotti sitä, että parempi jättää hevoselta tukka auki, jos niistä ei vaivaudu tekemään siistiä jälkeä. Ja että huonosti letitetty hevonen kertoo ammattitaidottomasta ja laiskasta hoitajasta sekä ratsastajasta saa huolimattoman vaikutelman, kun suostuu epäsiististi valmistellula hevosella ratsastamaan. Sen takia mulla on ollu pikkasen paineita tän letityksen suhteen, että osaanko mä tehdä sellaiset, että tää ratsastaja on tyytyväinen eikä tallinomistajan tarvitse hävetä hevosiaan mun takia.
Ei tarvinnut hävetä.
Etenkin kun vertasi muihin, niin siellä oli kirjaimellisesti golfpalloja hevosilla tukka täynnä. Kyllä mä jotain osaan!
Buffatelttaan ilmestyi päivän aikana herkkja. Uuulalaa. Mä söin suklaakakkua ja vilma hedelmä-mantelikakkua.
Kuten sanottu. Aika hieno karuselli näillä hevosilla.
Päivällä oli tihuttanut välillä vettä ja välillä oli ollut kaunis auringonpaiste. Illalla saatiin eeppinen raekuuro niskaan siinä vaiheessa, kun me oltiin valmistelemassa viimeistä matkaan. Äkkiä ravia siihen ponitalliin ja kamat kainaloon, että saadaan jotenkin kuivana ne kamat hevosen päälle.
Kilpailupäivän onnistumisen avain oli se, että meillä oli muistiovihko kilpailunumeroita sekä lähtöjärjestystä varten. Sekä ratsastajalla oli lähtöjä vain kymmenen. Loppujenlopuksi hyppääviä hevosia meidän tallilta lähti vain kuusi ja sitten yhdellä asiakkaalla oli hevonen, jonka se toi kisapaikalle. HUH. Ratsastaja myöskin sanoi aina haluavansa laittaa hevosen varusteet itse, joten alussa jo opittiin, että me voidaan purkaa hevonen äkkiä omatoimisesti, mutta seuraavan hevosen kohdalla ojennetaan vain varusteita sen haluamassa järjestyksessä sille ja sit se on tyytyväinen.
Vilma pääsi katsomaan sitä verryttelyn pelottavaa hulinaa, kun Vilmalla oli tehtävänä tämä loimitushomma. Mä menin aina maneesiin ratsastajan kännykkä kourassa ja kuvasin kaikki radat. Nämä on siis kaikki myyntihevosia, joten ratojen kuvaaminen on myynnin kannalta tärkeää. Kuka haluaa? Voin tuoda tuliaisena kainalossa yhden Big Onen kotiin!
Big One antoi meille anteeksi eilisen huulipuristimen. Se oikein kerjäsi päänraaputusta ja tottakai me raaputettiin. Kaikki leuanalustat ja silmäkulmat ja päälaki. Se on yksi hevonen, jota mulle tulee todella ikävä tämän harjottelun jälkeen.
Vielä mäkkäriin "iltapalalle" ja sitten kotiin unille. Ei oikein maistunut, kun väsytti vaan niin kovaa.
Päivä alkoi viideltä, loppui iltakymmeneltä. Huomenna aamulla seitsemäksi talliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti