sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Matkapäivä

Pakkaustetristä. Mulla oli aika vajaat laukut kun tulin ja nyt on aika täydet. Sain tosiaan tallinomistajalta ne kaksi takkia ja sitten ostin uuden fleecen, pari paitaa ja sitten paljon suklaata ja keksejä ja suklaata sekä hieman vielä lisää suklaata. Suomessa käydessä otin yhdet lämpimämmät kengät vielä mukaan myös, vaikka tosin Suomeen mennessä otin jotain turhaaksi paljastunutta tavaraa pois.

Mä olen kaikenlisäksi maailman huonoin matkavalmistautuja pakkaamisen suhteen. Mä saatan pakata laukun muutenkin noin kolmekymmentä kertaa ihan vain siksi, että mä en muista mitä mä olen sinne laittanut ja sitten pitää tarkistaa uudelleen. Tätä tapahtuu kotona. Täällä puolestaan mä pakkasin eilen jo "kaikki" valmiiksi aamulla. Kuitenkin kaupunkiin lähtiessä mä jouduin kaivamaan ne kengät sieltä laukun pohjalta, koska ne oli ne mukavammat kengät kaupunkikävelyyn.

Saa ihan kieli keskellä suuta viikata vaatteita oikean kokoisiksi, että saa mahdollisimman optimaalisesti täytettyä jokaisen nurkan laukusta. Hyvältä näyttää.

Yhtäkkiä muistuu mieleen, että mulla onkin kengät alakerrassa, ja menee koko tetris uusiksi. Vaatteiden uudelleenviikkaus, koska kengät olivatkin sen muotoiset, ettei se sopinutkaan alkuperäiseen viikkausmalliin. Kengät täyteen tavaraa ja sitten jälleen suunnittelemaan uudelleenpakkaus.

Mitä päälle matkalle? Nahkatakki näyttää hyvälle ja sitäpaitsi se sopii nyt paremmin kun tullessa, koska mä olen laihtunut. Paitsi nahkatakki on tähän keliin liian kylmä, yöllä taisi olla jopa -2. Kaivetaan untuvatakki laukusta ja asetellaan nahkatakki tilalle. Voisi tosin ottaa vielä fleecen ton untuvatakin kaveriksi, kun ilman takkia on lentoasemalla/koneessa kylmä, mutta takin kanssa kuuma/epäkäytännöllinen. Tästä alkaakin fleecen metsästyksen operaatio. Laukut valmiina. Käsilaukkuun menee vielä kalenteri, kirja, rahapussi, passi... passi on muuten siinä toisessa käsilaukussa, jonka pakkasin isoon laukkuun.

Juna-aikataulujen mukaan meidän pitää lähteä täältä 14.17 junalla, jotta ollaan riittävän aikaisin Düsseldorfin lentoasemalla. Se on kyllä vähän turhan aikaisin, mutta seuraava juna menee tunnin päästä ja se on kyllä sitten jo liian myöhään. Voisi viedä laukut jo eteiseen.

Ai niin, mulla on vielä olohousut päällä. Mä olinkin pakannut ne matkahousut sinne laukkuun jo. Sitten laukku kiinni ja katse ympäri huonetta. Mikäs punainen muovipussi tuossa onkaan?

Ne eiliset vaateostokset!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti